Miten voi olla näin mitätön ja turha olo. Koko päivän olen jaksanut esittää pirteetä, sitä omaa itseäni, mitä en ole. En enää. Nyt kun on yö, olen yksin, todellisuus iskee. Pyyhin meikit pois. Näytän kauhealta. Väsyneet kasvot, itkuiset silmät. Tätä mä olen. Kukaan ei vaan tajua.
Musta oli ihana nähdä kaveria jonka tunnen hevospiireistä. Yksi ihanimmista ihmisistä joita tunnen. Nähdään suhteellisen harvoin, mutta ehkä se on hyvä. Ei ehdi kyllästymään jos näkee liikaa. Ja meillä on aina tosi hauskaa :)
Jotkut idiootit ampuvat jo raketteja, hermot menee! En ymmärrä muutenkaan sitä rahan ampumista taivaalle. Eikä ne ilotulitteet nyt mitenkään ihmeellisiä ole, vai onko suomessa vain tosi laimeita? Uusi vuosi menee yksin. Se kaveri porukka jonka kanssa olen muutaman viime uuden vuoden viettänyt, on tosiaan hylännyt mut, ja ne muutamat kaverit mitä mulla on enää jäljellä, on ihan muualla ja heidänkään suunnitelmiin en sopinut. Harmittaa mutta eipä voi mitään.
Tuntuu että olisin vielä enemmän rikki kuin ennen. Kirjottaminen tuntuu vaikealta vaikka ennen teksti on tullut kuin itsesästään. Harmittaa koska tämä blogi on ainoa tunteiden purkaus paikkani, ja nyt en vain saa kirjoitettua. Ajatukseni ovat muutenkin vähän sekaisin.
Huomenna aloitan taas sen liiallisen mähkäämisen. Tänään kun pääsin kotiin, en uskaltanut edes vilkaista vaakaa. Itkettää ajatuskin siitä mitä se olisi todennäköisesti näyttänyt. Pysyn kaukana vaa'asta muutaman päivän kunnes olen saanut normaalista ruokarytmistäni taas kiinni. Alle 50kg täältä tullaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti